Merri pehmopallukka Kissanen uskaltaa olla putkessa piilossa, näkemättä mitä vastustaja suunnittelee sen pään menoksi 😸
Kohtaamisia. Frodoa kiinnostaa Maisa, joka on oppinut hillitsemään sähinänsä. Maisa jopa vain lekottelee katsellen, mitä Frodo oikein aikoo. Hetken päästä Frodo poistui paikalta hitain ja harkitsevin liikkein.
Ohituksia. Osat ovat vaihtuneet, samoin, kuin osa kissoista. Kulmauksen raapimispahvi tuntuu olevan suosikkipaikka. Maisa katsoo, Merri vastaa katseeseen.
Vihdoinkin voin laittaa tänne pipon, jonka tein jo muutama viikko sitten. Kaikki lähti siitä, kun soittajakaverini kysyi, osaanko tehdä pipon hänen naisystävälleen. Siinä sitten pähkäiltiin muutama viikko, että minkälaisesta piposta voisi olla kyse. Tein jopa kokeeksi pari pipoa, ihan vain senkin takia, että saisin jonkinlaisen tuntuman pipon anatomiaan, kun en ole pitkään aikaan niitä tehnyt. Alustavasti tuli puheeksi hirvet ja porot aiheena. Nämä mallipipot eivät olleet oikeanlaisia, joten jäin edelleen odottelemaan.
Selvisi, että tämä naisystävä asuukin Bulgariassa ja asian selvittämiseen meni siksi aikaa, että viestit risteilivät kahden ei-neulovan-henkilön välillä maasta toiseen. Mikäli ei tiedä neulomisesta mitään, voi toivoa ihan mitä vaan 😂
Lopulta sain oikein kuvan! Arvatkaa naurattiko? Mainio piirustus kaikkine yksityiskohtineen! Eniten kiinnitti huomiota tuo yläosan kuusi- ja porotiheikkö. Korvaläpät piti olla ja niissä 7 sydäntä.
Kuten kaikki oudot jutut, alkoi tämäkin kierrellä mielessäni, vaikka aluksi nauratti. Mietin, miten tällaista pipoa oikein pitäisi lähestyä. Ainakin lanka pitäisi olla riittävän ohutta, jotta kuviot näkyisivät. Päätin kokeilla! Tietenkin 😀
Aluksi etsin pipomallin, jossa oli käytetty Nalle -lankaa. Katsoin silmukkamääriä aloituksessa. Päätin rohkeasti aloittaa sillä silmukkamäärällä. Sitten mietin tuota kuviointia. Alaosan sahalaita oli helppo toteuttaa. Porojen ja kuusien sokkelo sen sijaan haasteellisempi. Ajattelin, että vähän voi varmaan olla järjestystäkin tässä hässäkässä ja mallailin ruudukkoon rivistöt kuusia ja poroja.
Pipon syvyys on aina vähän hankala osio, vaikka olihan minulle annettu senttimitat päänympärykseen ja niska-otsapituuteen... Neulos venyy ja paukkuu, joten sentit eivät paljon lohduta. Sain onneksi vahingossa hatun korkeuden joten kuten oikeaksi.
Seuraavaksi päätin virkata kerroksen pylväitä tuohon reunaan. Siinä ei ollut lainkaan resoria, joten virkkaus veti kivasti kasaan löysyyden. Neuloin tasona kaksi korvaläppää, joihin olin laskeskellut nuo sydämet kohdilleen, alaosaa kohti hieman pienentäen. Ompelin neuleen pussiksi ja kiinnitin korvien paikkeille. Oikeasti korvat jäävät tuonne pipon sisään ja nämä roikkuvat siinä alapuolella. En näköjään osannut niitä korvien päälle sijoittaa, mutta ei taida haitata.

Porot pomppivat ja kuuset kasvavat. Pipossa haettiin yhteyttä Bulgarian ja Suomen välille.
Virkattu reunus oli hyvä ratkaisu.
Korvaläpät ovat kerta kaikkiaan omasta päästäni ja sen kyllä huomaa! 😂
Aloittaessani tupsuja, katsoin vielä tuota oivaa kuvaa "sillä silmällä". Se oli hyvä silmäys, sillä olin huomaavinani tupsuissa myös valkoista! Viestiä menemään taas ja tarkennus tulikin nopeasti. Laitetaan valkoista sekaan, jos vain onnistuu. No onnistuihan se. Ylös vähän isompi tupsu ja alas pienempiä tupsuja. Värit näyttävät oudoilta sisävalossa.
Valmis pipo, osa 1 !
Mielestäni pipo vastasi hämmästyttävän hyvin tuota alun piirustusta! Meni monta viikkoa, ennen kuin pääsin tapaamaan tuota soittokaveria ja esittelemään tuotokseni. Olisiko pipo sittenkään mieleinen?
Kuva vielä edestäpäin. Kuvia on monta, koska tämä oli niin hauskaa neulottavaa ja nyt oli homma paketissa. Ainakin luulin niin.
Mainitsin aiemmin kahden maan kohtaamisen. Aluksi näyttää siltä, että tämä on jouluinen poropipo. Värit tulevat kuitenkin Bulgarian lipun väreistä! Saanen esitellä: Suomi-Bulgaria poropipo!
Lopulta vein pipon innoissani pyytelijälle ja mietin mielessäni, millaisen vastaanoton se saisi. Oikein hyvältä näytti, mutta..... Mies laittoi piposta taas kuvan Bulgariaan ja tulikin lisätoive! Niskaa aina palelee, joten pipoon pitäisi vielä saada pidempi niskaosio 😀
Pipon neulomisesta oli jo sen verran aikaa, että korjaaminen tuntui aika puisevalta hommalta. En meinannut heti löytää tuota lankaakaan kätköistäni. Nopeastihan tuo takaosan läppä sitten syntyi, kun vaan sain sen alulle. Keräsin pyöröpuikoille silmukat pipon takaosasta, puolivälistä korvaläppiä ja niiden välistä. Neuloin tuollaisen läpän kaksinkertaisena . Se ei ole kiinni korvaläpissä. Täytyy sanoa, että näin erikoista pipoa toiveineen en ole kyllä koskaan tehnyt! Nalle -lankaa kului 155g. Varsin kevyt siis kuitenkin!
Valmis pipo osa 2!
Pipo miellytti haasteen antajaa kaikkine läppineen ja tupsuineen, poroineen ja kuusineen 😃 Tuntuu aika kivalta, että minun tekemäni pipo matkaa jossain vaiheessa Bulgariaan! Siellä sitten ihmetellään suomessa juoksevia poroja ja metsässä kasvavia kuusentaimia. Mitä nuo tarkoin määrätyt sydämet sitten tarkoittavat? Se jää arvoitukseksi 😉
Uusia haasteita odotellessa, mukavaa päivää juuri Sinulle!