Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Tiedätkö, miten diplomiekonomi Lenita Airisto liittyy Suomen EU-jäsenyyteen? Airiston käynnistämä keskustelu suomalaisten miesten tennissukista kuvaa Suomen EU-taipaleen ensimmäistä vaihetta, sanoo EU-parlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.).
– Eurooppaan mentiin ikään kuin niskat kyyryssä. Se vaihe oli sitä kun Lenita neuvoi, ettei saa mennä tennissukissa lentokoneeseen. Että mitä ne meistä ajattelevat, Pietikäinen sanoo Ylen haastattelussa.
Tässä jutussa keskitytään siihen, miten parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunnassa pitkään istunut Pietikäinen kehittäisi EU-maiden talousyhteistyötä.
Meppisarjassa on haastateltu tähän mennessä yhdeksän europarlamentaarikkoa. Löydät linkit muihin haastatteluihin artikkelin lopusta.
Suomi suhtautuu EU:hun kuin seisovaan pöytään
Pietikäinen listaa Suomen EU-taipaleella kaksi muuta aikakautta tennissukkavaiheen jälkeen.
Kun EU:hun liityttiin, alkoi pääministeri Paavo Lipposen (sd.) "vahva" kausi. Toimintaa ohjasi ajattelu, että Suomen pitää olla mukana rakentamassa tärkeitä asioita maailmassa.
– Korostettiin komission vahvaa roolia. Ajateltiin, että vahva komissio on pienen maan ja sen kansalaisten intressi, sillä kun häslätään jäsenmaakeskeisesti, silloin ne eivät taatusti ole Suomi ja Luxemburg, jotka sopivat ja sanelevat asiat Saksalle, Ranskalle ja Puolalle, Pietikäinen huomauttaa.
Nyt kolmannessa vaiheessa Suomi on alkanut suhtautua EU:hun kuin ruotsinlaivan buffet-pöytään.
– Katsotaan, mitä me saadaan sillä 15 eurolla pöydästä, eikä nähdä enää EU:ta yhteisten ongelmien ratkaisupaikkana.
Populismin pelko tappoi keskustelun
Käpertyminen ja "katkarapujen valitseminen buffetista" alkoi Pietikäisen mielestä Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen aikana runsaat kymmenen vuotta sitten, ja nyt kymmenen viime vuoden aikana se on voimistunut.
– Tämä on tullut perussuomalaisten ja populismin ja brexitin myötä.
Pietikäisen mielestä jäsenmaiden roolin korostaminen on yksinkertaisesti virhe pieneltä maalta.
Videolla Pietikäinen kuvailee, miten suomalainen keskustelu tulonsiirtounionista turhauttaa häntä:
– Jos jäsenmaat päättävät [parlamentin ja komission vallan kustannuksella] asioista, niin niukkikset ja Suomiko sen talouspolitiikan sisällön muka sanelevat, Pietikäinen kysyy.
"Niukkiksilla" hän viittaa tiukkaa talouskuria kannattavaan ja yhteisvelkaa vastustavaan maaporukkaan, jonka kokoonpano asiasta riippuen aina hieman vaihtelee. Yleensä siihen luetaan ainakin Hollanti, Itävalta, Tanska ja Ruotsi.
Suomikin on vetänyt nuivaa ja nuukaa linjaa talouden uudistuksissa. Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) allekirjoitti vastikään seitsemän maan kollegansa kanssa kirjeen, jossa painotetaan talouskuriin palaamista.
Hallitus on kuitenkin toimintatavoista erimielinen. Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisella (sd.) on Saarikkoa joustavampi kanta.
– Paluu yhteisen finanssipolitiikan sääntöihin täytyy tehdä huolellisen analyysin perusteeella. Nyt ei ole vielä aika kuuluttaa sitä, millaisilla säännöillä jatkossa toimitaan, Tuppurainen kommentoi Brysselistä Eurooppaministerien kokouksen tauolta.
"Pitäisi keskittyä siihen, miten rahaa käytetään"
Vaikka Pietikäinen pitää Saarikon "pörhistelyä" tiukan talouspolitiikan puolesta perusteltuna, pelkällä vastustamisella ja jarruttamisella ei hänestä pitkälle pötkitä.
– Kun neuvotteluasemia haetaan, pörhistely on varmaan paikallaan, mutta se seuraava askel pitää ottaa tosi nopeasti. Pitää kertoa, mitä Suomi haluaa sisällöllisesti ja laadullisesti, mitä pitää mitata ja minne rahankäyttöä ohjataan.
Brysselissä pohditaan muutoksia sekä jäsenmaiden talouksien ohjaukseen että talous- ja rahaliitto Emun sääntöihin kenties nopeastikin.
Aiheesta lisää: EU:ssa on edessä jo seuraava jättimäinen talouskiista eri maiden budjettikurista – Tutkija: "Paljon suurempi asia kuin mitä elpymisrahasto oli"
Pietikäisen mielestä EU:n talouskeskustelua pitäisi käydä rohkeasti populisteista piittaamatta.
– Jos ei ole mitään muuta kuin tämä pörhistely, niin me ajamme itsemme nurkkaan. Jäämme hokemaan "mutku mä haluun tikkarin, mutku mä haluun tikkarin", eikä sitä tikkaria silti saa.
Mistä suomalaisten siis tarkalleen ottaen pitäisi nyt keskustella? Siitä, millaisia taloudellisia reunaehtoja Suomi haluaa tulevaisuudessa, Pietikäinen vastaa. Hänellä on tarjota reunaehdoista ideoitakin.
– Suomen pitäisi vaatia, että säännöistä tulee sitovia, ja niiden noudattamista valvotaan. Aivan kuten oikeusvaltioperiaatteessakin, tässäkin voitaisiin tarvittaessa ottaa sääntöjä rikkovan maan tukia pois tai kasvattaa sen jäsenmaksuja.
Hän myös asettaisi velkaantumiselle ehtoja: velalla saisi rahoittaa vain ilmastonmuutoksen vastaisia investointeja, digitalisaatiota tai innovaatioita.
Tytti Tuppurainen ei halua ottaa kantaa siihen, voitaisiinko investoinnit vähähiilisyyteen jättää tulevaisuudessa velkakriteerien ulkopuolelle. EU-komissio valmistelee parhaillaan esitystä uudesta talousohjauksesta, ja se pohtii myös tällaisen "vihreän kultaisen säännön" käyttöönottoa.
– Tämäkin on keskustelu, jossa Suomen täytyy olla mukana, mutta on vielä liian aikaista tehdä kategorista jakoa sen suhteen, mitkä investoinnit olisivat velkaa negativisessa mielessä ja mitkä positiivisessa mielessä, Tuppurainen sanoo.
"Suomi voi vaatia, mutta se on epärealistista"
Puhe tiukasta talouskurista on Pietikäisen mielestä mennyttä aikaa. EU:ssa on "ehkä neljä maata", jotka voisivat palata vuoden tai parinkaan sisällä alle kolmen prosentin alijäämään tai 60 prosentin velkaan suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Silloin pelisääntöjä ei tietenkään noudateta, kun se on teknisesti mahdotonta.
– No sitten joku kysyy, että miksi ei vain pakoteta. Ei edes teknisesti voisi pakottaa: se syöksisi Euroopan hirvittävään lamaan, jos me yhtäkkiä vedetään tulppa ja sanotaan että 20 prosenttia Suomen budjetista vedetään pois.
Suomen on toisin sanoen pakko vielä joustaa vanhanlaisen talouskurin vaatimuksesestaan, Pietikäinen arvioi.
Hänen mielestään ne maat, jotka kykenevät nousemaan kansallisesta kuopasta, saavat "aivan mahtavan neuvotteluaseman".
– Ei se komissio siellä istu kiusatakseen Suomea, vaan se yrittää ratkoa ja saada tukea rakentaville ratkaisuille. Ei Hämeenlinnankaan kannata yksin hoitaa korkeakoulua, yliopistollista keskussairaalaa ja puolustusvoimia, ja kun valtion pitää, niin kyllä silloin hämeenlinnalaistenkin pitää siitä maksaa pikkuisen.
"Eurobondit pitää ottaa harkintaan"
Pietikäisen mielestä pitäisi pohtia myös "huolella ja varoen rakennettuja" yhteiseurooppalaisia joukkovelkakirjoja eli eurobondeja.
Jäsenmaiden yhteisvelkakirjat voitaisiin jakaa A- ja B-luokkaan, jolloin B-luokan maat joutuisivat maksamaan lainoistaan enemmän korkoa. Se kannustaisi pyrkimään kohti yhdessä sovittuja taloussääntöjä.
Pietikäinen ottaa esimerkiksi eurobondien käyttötarkoituksesta monen EU-maan alueelle ulottuvien "huippukorkeajännitteisten superverkkojen" rakentamisen. Kun rahaa tarvitaan kymmeniä miljardeja euroja, yksikään jäsenmaa ei sellaista yksin rahoita.
– Sellaiseen bondiin minä ja moni muu voisi sijoittaa. Sieltä saataisiin investointeja ylipitkiin, yleiseurooppalaisiin energia- ja digi-investointeihin.
Hyvä ja huono velka erikseen
Suomen hallituksen asia on Pietikäisen mielestä ajaa sitä, että talousrakenteet isoja investointeja varten ovat kunnossa Euroopassa. Uudistuksista ei kuitenkaan päästä keskustelemaan, kun keskitytään puhumaan vain velasta – usein populistisin vivahtein.
– Eihän kukaan aja sitä, että piikki on auki ja me maksamme kreikkalaisten velat. Silti taloussääntöjä pitää muuttaa, ja asettaa lujat nurkkapultit talousrakenteille. Mutta näistä me emme edes suostu keskustelemaan, vaan sanomme vain, että "hyi, paha".
Pietikäisen mielestä on olennaista myös erotella hyvä ja huono velka.
– Huonoa on velka, jolla rahoitetaan tukia, jotka eivät oikeasti elvytä talouskasvua ja istu ilmastonmuutoksen maailmaan – vaikkapa Saksassa tuki nykyisenkaltaiselle autoteollisuudelle tai Suomessa turvetuotannolle tai turhille lentokentille.
Velan ja alijäämien rinnalle pitäisikin Pietikäisen mielestä nostaa muita kriteerejä ilmastonmuutoksesta luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja ihmisten hyvinvointiin.
Euroopassa on hänestä "aivan valtava investointilama" sekä suhteessa muuhun maailmaan että suhteessa tarpeeseen.
– Siksi meillä ei olisi todellakaan varaa heittää rahaa vääriin budjettikohteisiin, vaan raha pitäisi panna tutkimukseen, koulutukseen ja uudentyyppiseen julkisen ja yksityisen sektorin yhdistämiseen.
Se voisi tarkoittaa esimerkiksi aurinkopaneelien tai nopean rautatieverkon rakentamista julkisella rahalla. Investointilamaan on nimittäin päädytty, kun yrityksillä ei ole varmuutta suunnasta.
– Yrittäjä ajattelee, että teenkö virheen, jos uskon aurinkoenergiaan ja itsenäisiin energiaverkkoihin. Sitten hän huomaa, että hupsista keikkaa, politiikka tukeekin puun ja turpeen polttoa: eihän kukaan osta minun innovaatiotani.