Kolme tunnettua suomalaista: ”Trumpin aikana maailma menee parempaan suuntaan”

Soitimme kolmelle suomalaiselle, jotka ottavat ilolla vastaan Donald Trumpin toisen presidenttikauden. Lue, mitä hyvää Trump heidän mielestään tuo Yhdysvalloille, maailmalle ja Suomelle.

Jari Mäki amerikanlipun väreihin pukeutuneena, keskellä Aleksi Valavuori ja laidassa Laura Huhtasaari.
Koskenkorvan sheriffi Jari Mäki, liikemies Aleksi Valavuori ja kansanedustaja Laura Huhtasaari ovat seuranneet ilolla presidentti Donald Trumpin toisen kauden alkua. Kuva: Pasi Takkunen / Yle, Roni Lehti / Lehtikuva, Katja Halinen / Yle
Pasi Toivonen

Elinkeinoelämän valtuuskunta selvitti Yhdysvaltain marraskuisten presidentinvaalien alla suomalaisten mielipiteitä vaalien kahdesta pääehdokkaasta, Donald Trumpista ja Kamala Harrisista. Trumpin kannattajiksi ilmoittautui vain joka kymmenes kyselyyn osallistuneista, Harris sai suomalaisilta 74 prosentin kannatuksen.

Viime viikolla Donald Trump vannoi toistamiseen virkavalan ja johtaa Yhdysvaltoja seuraavat neljä vuotta. Näkökulmasta riippuen se voi tuntua katastrofilta tai lupaukselta uudesta paremmasta ajasta.

Katso faktalaatikosta esimerkkejä Donald Trumpin ensimmäisen työviikkonsa aikana tekemistä päätöksistä ja lupauksista.

Trumpin toimet ja lupaukset ovat herättäneet paljon epävarmuutta ja huolta ympäri maailmaa. Mutta myös vilpitöntä innostusta ja optimismia. Me soitimme kolmelle tunnetulle suomalaiselle, jotka suhtautuvat myönteisesti Donald Trumpin politiikkaan.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.), liikemies Aleksi Valavuori ja yrittäjä Jari Mäki uskovat, että Trumpin presidenttiys tuo maailmaan rauhaa ja hyvinvointia ja katkaisee woke-kulttuurin voittokulun.

Laura Huhtasaari: ”Donald Trump on rauhantekijä”

Laura Huhtasaari.
Laura Huhtasaari on perussuomalaisten kansanedustaja ja entinen europarlamentaarikko. Kuva: Katja Halinen / Yle

Kansanedustaja Laura Huhtasaarella on ollut positiivinen viikko. Hän sanoo saaneensa Yhdysvalloista melkein pelkästään hyviä uutisia.

– Donald Trump on rauhantekijä. Hän haluaa rauhoittaa ulkopoliittisen kaaoksen ja lopettaa Venäjän hirveän hyökkäyssodan Ukrainassa. Trump haluaa mieluummin tehdä kauppaa kuin sotia. Hän ei varsinaisesti ole poliitikko, vaan diilintekijä, bisnesmies.

Huhtasaari muistelee, että Yhdysvallat oli vuosituhannen alussa kuin Rooman valtakunta – kiistaton johtaja niin maailmantaloudessa kuin -politiikassa. Donald Trumpin hän näkee johtajana, joka voi Joe Bidenin vuosien jälkeen palauttaa Yhdysvaltain mahtiaseman.

– Nyt Kiina on mennyt monessa asiassa Yhdysvaltojen ohitse. Toivon, että demokraattinen Yhdysvallat olisi jatkossa se, joka määrittää maailman säännöt eikä esimerkiksi Kiina. Trumpin johdolla se on mahdollista.

Laura Huhtasaaren mukaan presidentti Trumpin avaukset Grönlannin ja Panaman kanavan liittämisestä osaksi Yhdysvaltoja eivät ole mitään kevyitä heittoja.

– Trump on niiden suhteen tosissaan. Uskon, että Grönlanti on matkalla kohti itsenäisyyttä ja tarvitsee liittolaisia. Trump on valmis tekemään diilin grönlantilaisten kanssa. Hän haluaa Grönlannin luonnonvarat, jotka kiinnostavat myös Kiinaa ja Venäjää.

Tämä on woke-ajattelun lopun alku.

Laura Huhtasaari (ps.)

Trumpin nousu presidentiksi merkkaa Huhtasaaren mielestä woke-ajattelun lopun alkua. Hän tervehtii sitä ilolla.

– Trumpin johdolla olemme menossa takaisin kohti maalaisjärkeä. On naurettavaa, että presidentti joutuu sanomaan, että biologisia sukupuolia on kaksi. Se on ollut itsestäänselvyys tuhansia vuosia, mutta nyt woke-väki on korvannut tiedettä ideologialla.

Huhtasaaren mukaan on Euroopan edun mukaista ja keskeisen tärkeää, että EU ja Yhdysvallat olisivat yhdessä vahvoja.

– Valitettavasti eurooppalaiset johtajat ovat arvostelleet, haukkuneet ja pilkanneet Donald Trumpia. Sävy on ollut sellainen, että mitä kauheaa tapahtuu jos se hullu voittaa. Noista puheista ei tarvitse peruutella tai niitä pahoitella, mutta nyt on aika siirtyä Trumpin suhteen asialinjalle.

Jari Mäki: ”Trump puhuu hyviä asioita, mutta ulosantiin pitäisi saada asiallinen näkemys”

Jari Mäki
Jari Mäki tunnetaan Koskenkorvan sheriffinä. Hänen yrityksensä huoltaa amerikkalaisia autoja ja myy niiden varaosia sekä western-henkisiä vaatteita ja lahjatavaroita. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Yrittäjä Jari Mäki oli Yhdysvaltain vaalien alla tapaamassa liikekumppaneitaan Yhdysvalloissa. Hän ajeli vuokra-autolla Tennesseessä, Mississippissä ja Alabamassa ja haastatteli ihmisiä, kun pysähtyi tankkaamaan autoa tai syömään. Yhdeksän kymmenestä juttukaverista kannatti Mäen mukaan Donald Trumpia.

– Eikä minulla ollut Trumpin lippistä tai t-paitaa päällä, ihmiset eivät voineet tietää mitä mieltä minä olin. Silloin ajattelin, että kyllä Trump voittaa. Ja niin se voitti, Mäki hehkuttaa.

Trump ajattelee USA:n parasta niin kuin Kekkonen aikanaan ajatteli Suomen parasta.

Jari Mäki

Jari Mäki vertaa Donald Trumpia Urho Kekkoseen. Molemmat presidentit ovat hänen mukaansa erittäin voimakkaasti oman maansa ja tavallisten ihmisten puolella. Ja kumpikin on valmis tarpeen vaatiessa sooloilemaan, jotta oman maan paras toteutuisi.

– Trump laittaa Amerikan ensin ja katsoo, että normaalien ihmisten asiat paranevat. Siellä on pitkät siivut ajettavana, ja kun Trump laskee polttoaineen hinnat kohdalleen, niin ihmisille jää enemmän rahaa elämiseen.

Yle Perjantai teki Jari Mäestä videon Yhdysvaltain presidentinvaalien alla lokakuussa 2016.

Mäki kertoo, että hänellä Yhdysvalloissa liikekumppaneita, jotka työllistävät laittomia maahanmuuttajia.

– Ystäväni sanovat, että meksikolaiset ovat ihan valtavan hyviä työntekijöitä. Aloittavat työt, kun aurinko nousee ja lopettavat vasta, kun se laskee, eivät katso kelloa.

Jari Mäki ei usko, että presidentti Trump toteuttaisi uhkauksensa karkottaa kaikki laittomat maahanmuuttajat – jo yksistään siitä syystä, että monilla Trumpia äänestäneillä on paperittomia työntekijöitä.

– Työnantajat kyllä tietävät, kuka on maassa oikealla asialla ja kuka ei. Kyllä sieltä löydetään sellaisia henkilöitä, joille voidaan ja kannattaa antaa kansallisuuspaperit.

Mäki uskoo, että presidentti Trump pystyy neuvottelemaan rauhan Ukrainaan. Se toteutuu hänen arvionsa mukaan samalla tavalla kuin Suomessa vuonna 1945.

– Venäjä saa pitää ne alueet, jotka on tähän asti valloittanut. Sitten ei enää kutiakaan ilmaan. Sen jälkeen koko maailma huokaa helpotuksesta, enää ei tarvitse lähettää avoimia shekkejä Ukrainaan.

Mitä Jari Mäki sanoisi Donald Trumpille, jos saisi jutella hänen kanssaan hetken kahdestaan?

– Sanoisin että mieti aina mitä sanot, vaikka olisitkin kovalla päällä. Trump puhuu hyviä asioita, mutta ulosantiin pitäisi saada sellainen asiallinen näkemys.

Aleksi Valavuori: ”Trumpin voiton myötä yhä useampi uskaltaa taas puhua”

Keski-ikäinen kaljupäinen hymyilevä mies astumassa odotustilasta oikeussaliin, kädessä läppäri ja päällä musta nahkatakki .
Liikemies Aleksi Valavuori on asunut viimeiset kolme vuotta ulkomailla. Hän sanoo välittävänsä yhä Suomesta ja suomalaisista, vaikkei hyväksy sitä suuntaa, mihin Suomea on viime vuosina johdettu. Kuva: Lehtikuva

Liikemies Aleksi Valavuori kertoo seuranneensa Donald Trumpin presidenttiyden ensimmäistä viikkoa erinomaisilla fiiliksillä.

– Tässä on eletty viitisen vuotta aika hullua aikaa woken ja canceloinnin ympärillä. Nyt siihen tuli selvä suunnanmuutos, ja sukupuolia on jälleen kaksi.

Valavuoren mukaan fiksuistakin ihmisistä on viime vuosina tullut aikamoisia lampaita, jotka eivät uskalla sanoa omia mielipiteitään ääneen.

– Moni on pelännyt puhua, ettei itselle vaan tule mitään vahinkoa. Woke- ja cancelointiporukka on ollut niin vahvaa. Trumpin voiton myötä yhä useampi uskaltaa taas puhua ääneen.

Valavuori huomauttaa myös, että Trump oli vaaleissa suosituin ehdokas nuoren sukupolven keskuudessa.

– Pitkään on maalattu kuvaa, että nuoriso on vähän enemmän vasemmalla, niin itse asiassa näin ei olekaan.

Trumpin viesti on, että mitä enemmän yrität sitä enemmän sinua palkitaan – eikä päinvastoin.

Aleksi Valavuori

Donald Trumpin suhtautuminen yrittäjyyteen on jotain sellaista, mistä Suomen pitäisi Valavuoren mukaan ottaa oppia. Trump marssittaa yrittäjäystävänsä virkaanastujaisten eturiviin. Suomessa yrittäjistä on Valavuoren mukaan tehty lähes valtion vihollisia.

– Suomesta taas on tullut laiskottelijoiden tyyssija. On lottovoitto syntyä Suomeen, jos et halua mitään tehdä etkä mitään yrittää. Mutta jos haluat jotain saavuttaa ja menestyä taloudellisesti, niin se on Suomessa aika kiven alla se reitti.

Valavuori on työskennellyt vuosia urheilubisneksessä, erityisesti koripallon parissa. Lisäksi hän on tuottanut tv-ohjelmia. Valavuori tunnusti viime vuoden lopulla käräjäoikeudessa syyllistyneensä kahteen törkeään veropetokseen ja törkeään kirjanpitorikokseen. Hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja liiketoimintakieltoon.

Valavuoren mielestä Trumpin maahanmuuttopolitiikasta pitäisi ottaa mallia. Maahanmuuton seuraukset Suomessakin ovat hänen mukaansa katastrofaaliset.

– Maahanmuutto ei ole ollut taloutta tai työllisyyttä nostavaa, vaan vuosittaista iskuria suomalaisten verotukseen ja talouteen.

Valavuori myöntää, että Suomeen tarvitaan lisää työtä tekeviä käsiä. Hänen mielestään pitäisi tehdä paljon kovempia linjauksia siitä, mistä päin maahanmuuttoa tänne ryhdytään ”scouttaamaan”. Scouttaaminen on urheilutermi ja tarkoittaa potentiaalisten hyvien pelaajien tarkkailua.

– Työkykyistä ja -haluista väkeä maailmassa on pilvin pimein, mutta jostain syystä Suomeen sellaista porukkaa ei ole osattu löytää. Pitää ajatella, että ketkä ovat sellaisia ihmisiä ja mitkä ovat sellaisia kulttuureita, jotka ovat valmiita sopeutumaan Suomeen ja paiskimaan hommia tämän maan eteen.

Muokattu 26.1. klo 11.20: Juttuun on lisätty tieto Aleksi Valavuoren tuoreista rikostuomioista.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella

Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Ladataan lomaketta...